perjantai 15. heinäkuuta 2016

Keinuen Wieniin

Sunnuntai 15.5.

Aamukahvit juotiin läheisessä kahvilassa ja kirjauduttiin ulos hotellista. Halusimme ehdottomasti matkata Wieniin jokilaivalla. Tulikin yllättävän kiire, piti vielä etsiä lippuluukku. Liput saikin ostaa suoraan laivan laiturin infosta, tämä selvisi, kun ensin tuhrattiin aikaa väärässä paikassa vierailuun. Halutessaan sai maksaa 5e extraa istumapaikasta, mutta väkeä oli niin vähän, ettemme maksaneet. Istumatilaa paatissa oli hyvin. Matka taittui 1,5 tunnissa ja suosittelen tätä kulkuneuvoa lämpimästi. Matkalla joen varrellakin oli nähtävää. Linnoja, kyliä yms. Laivassa oli pikku baari sekä wc-tilat.

Bloggaaja suhaamassa paatilla kohti Wieniä. Taustalla Bratislavan linna.

Näkemistä matkan varrella.


Laiva saapui Wienin Stephansplazille, josta oli lyhyt matka hotellille. Palvelu tässä hotellissa oli loistavaa, varsinkin, kun alla oli vielä pettymys Bratislavasta. Yllätykseksemme kaikki kaupat olivat suljettuna sunnuntaina. Myös pienet ruokakaupat. Kiersimme kaupunkia, aloitettiin Stephansdomilta (upea myös sisältä). Toinen erikoinen juttu oli, ettei Itävallassa tunnuttu näyttävän Suomen lätkämatsia lainkaan. Hotellihuoneessa näkyi Ruotsin peli ja kun kyselimme kadulla/pubeissa, niin lätkä ei siellä niin kiinnosta ja ilmeisesti näytettiin vain jotain meneillään olevaa peliä (eikä sitäkään joka paikassa). Päädyttiin syömään ulos paikkaan, jossa oli katettu terassi ja wi-fi. Viritettiin kännykkä pöytään ja otettiin mesellä videopuhelu Suomeen ja katsottiin pari erää pelistä näin. Toimi yllättävän hyvin.

Majoitus: Hotel Austria Wien, 3hh, 188e. Sis. kunnon buffet aamiaisen. Skumppaa, juustoa jne.

Missattu lätkämatsi ja kaverit tulloo

Perjantai 14.5.

Aloitin aamun aamupalalla vanhankaupungin kahvilassa. Hämmästyksekseni useat kahvilat olivat vielä suljettuna, vaikka kello oli jo puoli kymmenen.

Halusin kierrellä vielä hieman ennen kuin kirjauduin hotellista ulos. Siirryttyäni seuraavalle hotellille, myöskin vanhassakaupungissa, kysyin, josko huone olisi jo vapaana. Respan nainen ei ollut kovinkaan palvelualtis ja tarkisti vastentahtoisesti kaksi huonetta, jotka olin varannut. Ei ollut kumpikaan vapaana, näin ainakin ilmoitettiin. Menin tappamaan aikaa pubiin ja odottelin Suomen lätkämatsin alkua. Palasin hotellille hieman ennen kuin olin kavereiden arvioinut saapuvan sinne. Vieläkään en saanut kumpaakaan huonetta. Respassa ei ollut tv:tä. Kännykkäsovelluksilla matsi ei näkynyt Suomen rajojen ulkopuolella.

Korttien kirjoittelua frendejä odotellessa. Nou lätkämatsi tässä baarissa.

Likat saapu!

2hh hotellihuone.

2hh:ssa isolta partsilta pääsi huiskuttelemaan 1hh:n asukille.

Bratislavan kujia.

Kavereiden saavuttua toinen kavereistani onnistui saamaan huoneet jo meille. Olin hakenut Lidlistä laatuskumppaa parilla eurolla ja iskin sen salaa minibaariin. Kun olimme kaikki koolla (meillä oli 2hh ja 1hh huoneet), ehdin ruuvata pullosta vasta rautakehikosta muutaman kierteen, kun korkki jo ampui itsestään toista kaveria olkapäähän. Hyvät alkumaljat.
Peliä ehti katsoa muutaman minuutin ennen kuin se loppui.

Kierreltiin kaupungilla ja nautiskeltiin. Käväistiin linnalla, joka sijaitsi kukkulalla. Kukkulalta oli hyvät näköalat kaupunkiin.

Bratislavaa

Paikallista sapuskaa. Hyvvää oli.

Majoitus: Art Hotel William 1hh ja 2hh, 139e/yö, ei aamupalaa.

Junailua Salzburg-Wien-Bratislava

Torstai 13.5.

Heräsin jälleen Emilian lähtiessä töihin. Aikamoisen selvittelytyön jälkeen (Emilia selvitti) minulle ehkä löytyi bussi ja bussipysäkki, jolta pääsisin juna-asemalle. Taksia kun en halunnut millään käyttää, rämmin sateessa pysäkille. Bussi saapui samantien ja purkauduin sisään rinkka vettä valuvana. Lisäksi jouduin maksamaan 20e setelillä, koska pienempää ei ollutkaan saatavilla. Emilia oli kertonut täkäläisten maksavan aina kaiken tasarahalla mahdollisuuksien mukaan. Ja aina käteisellä, kortin käyttö kaupassakaan ei ole läheskään yhtä suosittua kuin Suomessa. Hieman nolona ojensin sateesta kostuneen setelin sedälle.

Westbahnin junalla taitoin myös paluumatkan. Wien jäi tässä vaiheessa vain läpikulkukaupungiksi. Westbahn vei Westbahnhofille saakka, täältä siirryin metrolla Hauptbahnhofille, jolta lähti juna Bratislavaan. Ostin junalipun vasta asemalta, tällä kertaa oli pakko käyttää ÖBB:n palveluksia. Lippu ei kuitenkaan maksanut kuin 10e. Meno-paluu oli 16e. Meno-paluun voi ostaa aseman automaateista, mutta jostain syystä pelkkä menolippu tuli ostaa toimistosta. Olin lähtenyt Salzburgista 9:52 junalla ja satuin ehtimään 13:16 Bratislavan junaan, vaikka pienestä se jäi kiinni. Seuraava juna olisi lähtenyt vasta tunnin päästä. Matka-aika Salzburg-Wien on n. 2,5h ja Wien-Bratislava 1h5min.Juna Bratislavaan oli huomattavasti vaatimattomampi kuin Westbahnhofin juna. Se muistutti enemmänkin metroa. Matkatavaroille ei ollut erikseen paikkoja, muuta kuin hattuhylly.


Tällä sitä mentiin väli Wien-Bratislava.

Hotelli oikeassa reunassa.

Majoitus oli Bratislavan vanhassakaupungissa, jossa kiertelin illan. Kävin muutamalla terassilla ja koska matka oli lätkän MM-kisojen aikaan, seurasin myös Saksa-Valkovenäjä -matsia. Juomien hinnat eivät päätä huimanneet. Esimerkkeinä skumppalasi 0,1l/1,80e, Captain Morgan -rommi 4cl/2,50e (+cola, jos halusi, mutta kuka sitä aina tarvitsee?).

Olin varannut 1hh, mutta sainkin yläkerran 3hh. Ei hassumpi diili, paitsi että huone sijaitsi tosiaan ylimmässä kerroksessa. Respan mies oli erittäin palveluhenkinen ja kantoi rinkkani huoneeseen. Huone oli siisti, mutta WC:n ovenkahva jäi käteen heti ensimmäisellä käynnillä. Tämä lähinnä nauratti.


Tässä huoneessa mahtui kääntymään.


Whoops!

Majoitus: Old City Hotel, 40e/yö.
Hotellissa ei ole hissiä, joten en voi suositella isojen matkalaukkujen kanssa. Lisäksi respakin on jo 3. kerroksessa, joten ei sovi liikuntarajoitteisille.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Ensimmäiset askeleet Itävallassa - Wien

Matka eli aika paljon, alunperin tarkoitus oli tavata vaihtokaveria Wienissä & Bratislavassa, mutta valitettavasti viime hetkellä hänen matkansa peruuntui. Tilalle muodostui suunnitelma olla hetki itsekseen Wienissä, siirtyä Salzburgiin moikkaamaan siellä kolme vuotta asunutta suomalaista kaveria ja jatkaa sieltä junalla Bratislavaan, johon lensi pari hyvää ystävää Suomesta.


10.5. Wien
Olin varannut aamulennon, joten majoituin lähempänä kenttää kaverin luona Järvenpäässä. Tulipahan testattua lähijunaa kentälle (5,10e, vaihto Tikkurilassa). Kentällä junalta T2:een siirtymiseen kannattaa varata n. 10 minuuttia.

Wienin kentällä erikoista oli, että matkatavarahihnalle käveltiin lähes koko kentän läpi. Usko meinasi loppua matkan varrella. Lähtiessä varmistin kavereille valmiiksi, mistä ostaa liput Bratislavaan lähtevään bussiin. Liput ostetaan suoraan kuljettajalta. Hinnaksi oli ilmoitettu 7.70e + 1e matkalaukku, mutta kaverit saivat matkan hintaan 5e. Matka-aika n. 45minuuttia. Itselle ensimmäinen matkakohde oli Wien, joten ostin infotiskiltä lipun CAT -junaan. Junamatka Wien Mitten asemalle kestää 16 minuuttia. Lippu maksaa 12e, tai meno-paluu 19e.

Wienin juna-/metroasemilla löytyi aina rullaportaat tai hissi, joten matkatavaroiden kanssa liikkuminen ei ollut ongelma. Hotellille kävellessä ihmettelin ihmisten vähyyttä. Turisteja ei koko matkan aikana näkynytkään massoittain. Hotellihuoneen sain heti, vaikka olin kohteessa jo ennen puolta päivää. Tutkailin kohteita ja sijainteja huoneessa hetken, kunnes ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Schönbrunnin linna, joka sijaitsee hieman kauempana (metromatkan päässä, ei siis mitenkään kaukana kuitenkaan). Linna toimi Maria Teresian kotina. Itse palatsin sisällä en käynyt, koska ulkopuolellakin riitti nähtävää. Kaikki oli suurta. Puutarhat, labyrintit, suihkulähteet. Ja näitä pääsi ihastelemaan ilmaiseksi. Palatsin takapihan ja kukkulalla sijaitsevan Gloriette -pylväsrivistön väliin mahtuu vielä Neptunuksen suihkulähde. Hyvin mahtuukin, massiivinen suihkulähde on monen askelen päässä linnalta. Aikaa linnan ja sen piha-alueen näkemiselle voi varata paljonkin, mutta itsellä aika Wienissä oli rajallinen, josta syystä jatkoin matkaani noin tunnin jälkeen.

Illan hämärtyessä päädyin vielä ajelemaan metrolla Donau Inselille. En kuitenkaan hämärän vuoksi uskaltautunut kovinkaan kauas metroasemalta, terve järki puuttui peliin. Donau Inselin pitäisi olla mukava paikka vietellä kesäpäivää ja sieltä löytyy mm. ravintoloita.

Kotimetroasemalta kävellessä sain vielä idean mennä kiertoreittiä hotellille. Löysin kivan kapean kujan. Tämän läpi käveltyäni huomasin nenän edessä nököttävän tulevan hotellini, Hotel Austrian. Tähän hotelliin olin tehnyt varauksen tulevalle viikonlopulle kavereiden kanssa.

Majoitus: Dan In´n Out 2 yötä 120e. Sis.aamupala

Mozart ja sumuiset vuoret

Keskiviikko 12.5.

Olin pyytänyt Emiliaa herättämään töihin lähtiessään. Päivälle oli luvattu karmeaa vesisadetta, joten halusin päästä näkemään kaupunkia edes osittain auringon paisteessa. Kävelin asunnolta vanhaankaupunkiin. Ensimmäisenä ihmettelin vastassa olevaa Spar markettia, jonka logo oli taiteiltu kultakirjaimin. Kiersin Mozartin aukion ja domin kautta pienelle, hyvin hoidetulle hautausmaalle. Uskaltauduin myös menemään Festung Hohen-Salzburgin linnalle vievään hissiin (12e), joka teki jyrkän nousun linnalle. Kiersin kohteen vain näköaloja katsellen ja parkkeerasin itseni näköalaterassille, jolta sain ihailla vuoria. Niitä olin odottanut ja niitä jaksoin tuijotella viinilasin äärellä. Näin, kuinka pilvet ajautuivat vuorien takaa Salzburgin puolelle. Itse linna jäi tarkemmin tutkimatta, hoppusin takaisin kaupunkiin ennen luvattua rankkasadetta.

Kukkulalla Festung Hohen-Salzburg

Vuorien ihastelua maisematerassilta Festung Hohen-Salzburgin linnalla.

Palattuani alas halusin löytää Mozartin syntymätalon. Yllätyin, kun kartta vei minut kultakirjaimisen Spar -marketin eteen. Tämä siis oli SE talo. Kiersin Sparin (Mozart sitä ja Mozart tätä -tavarasta ei ollut puutetta) ja olin jo menossa maksamaan 10e sisäänpääsyn taloon. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin, päätin ennemmin käyttää aikani Mozartin asuintalon tutkimiseen. Uskon tämän olleen hyvä ratkaisu. Asuintalo sijaitsi toisella puolella jokea. Sisäänpääsy tännekin oli 10e. Itse asuintalona kohde ei minulle niin auennut, mutta Mozartin historiaa se avasi. Näytteillä oli myös hänen käyttämiään instrumentteja.



Sankt-Peterin kirkko

Mozartin syntymätalo

Museokäynnin jälkeen alkoi tihuttaa. Sadetta oli luvattu koko päiväksi, mutta hetken päästä tihku jo loppui. Ajauduin Mirabellin linnan puistoon. Istuin pienen kukkulan rappusilla ja katselin puutarhassa käyskenteleviä ihmisiä pitkät tovit ennen kuin otin apostolin kyydin takaisin Emilian luo. Ehdin juuri koota pienen välipalan oliiveista, juustoista ja viinistä, kun Emilia saapui.

Gourmet -välipala :D

Päätimme kokeilla, näkyisikö vuorilta näköaloja. Kesken matkan ylös alkoivat pilvet kuitenkin jo roikkua alhaalla ja ylös päästyämme maisema oli kuin Silent Hill -pelissä -pelkkää sankkaa sumua. Mitään ei näkynyt. Alaspäin palatessa oli tarkoitus ottaa kuvia, koska oli selkeämpää, mutta nähtävästi pilvet ovatkin vikkeliä pirulaisia ja olivat ehtineet alas ennen meitä. Vuorien huippuja ei enää näkynyt tästäkään suunnasta.

Puolessa välissä matkaa vuorelle

...aina vaan paranee..

..Silent Hill -fiilikset

Bloggaaja vuoristomaisemissa :D

Kun pääsimme takaisin asunnolle, alkoi viimein luvattu sade. Istuimme viiniä siemaillen terassilla, kunnes lähdimme lähimpänä sijaitsevaan ravintolaan. Ravintola sattumoisin oli vielä japanilainen, joten sushi sushii <3



Fujiya ravintolan herkkuja

Wienin nähtävyydet pikana ja siirtyminen Salzburgiin

Tiistai 11.5.

Aamulla piti herätä varhain, jotta ehdin kierrellä Wienin nähtävyyksiä ennen siirtymistä Salzburgiin. Olin eilen ostanut 24h voimassa olevan matkalipun, joka oli vielä kolme tuntia voimassa, kun pääsin lähtemään hotellilta. Päätin ottaa siitä kaiken irti. Hyppäsin Schwedenplatzilta (kotiasema) metroon, jolla huristelin Karlsplazille. Tämän aseman vieressä nököttää Karlskirche, jolta päädyin kävelemään Volkstheaterille. Olin ajatellut mennä tuon välin metrolla, mutta etäisyydet ovat Wienissä yllättävän pieniä ja moniin nähtävyyksistä on mahdollista tutustua jalan. Karlskirchen ja Volkstheaterin väliin jää Museumsquartier, joka on viehättävä pieni alue kahviloineen. Tämän alueen läpi kävellessä löysin vahingossa myös hotelli Viennartin, jossa minun oli tarkoitus majoittua vaihtokaverini kanssa. Sijainti vaikutti mukavan rauhalliselta, mutta lähellä on kuitenkin myös kahviloita yms. Lähellä on lisäksi paljon nähtävää, kuten Maria Theresien Platz matkalla Volkstheaterille. Maria Theresien Platzin läpi kävelemällä pääsee myös Hofburgin palatsille. Palatsi on iso ja sen läheisyydessä on paljon muitakin katseen kestäviä rakennuksia. Koska itselläni oli jälleen rajallinen aika, jatkoin ulkoisen tarkastelun jälkeen parlamenttitalolle. Metro jäi vähän kauemmas, mutta löysin ratikkapysäkin, joten päädyin ottamaan vaihteeksi maanpäällisen kyydin lähemmäs hotellia.

Maria-Theresien Platz

Kaupunkina Wien vaikutti kompaktilta. Siihen on helppo tutustua jalan. Metromatkat ovat lyhyitä, eikä lippuja ole edes jaettu perinteisen aluejaon mukaan, vaan ne ovat kaikki samanhintaisia, ellet matkusta paljon kauemmas. Yllätyin, miten rauhalliselta ja turistivapaalta Wien vaikutti toukokuussa. Tämän lisäksi se vaikutti hyvin turvalliselta. Itseä kohteessa viehättivät monet puistot, vehreys ja toki vanha kaupunki itsessään.

Päänähtävyyksien näkemiseen riittää lyhytkin aika. Nähtävyydennälkäiselle pikavisiittiläiselle voisin suositella esim. 1/2 päivää Schönbrunnin linnalla, jolta voisi siirtyä metrolla Karlsplatzille. Asemalta kävellen Museumsquartieriin kahville/lounaalle, josta myöskin jalan Maria Theresien Platzin läpi Hofsburgille. Täältä voi jaksaessaan jatkaa jalan vielä vaikkapa Stephansdomille saakka kaupungin ytimeen.

Itse menin kierrokseni jälkeen hotellille, jossa söin kolmioleivästä koostuvan lounaani. Pakkasin ja kirjauduin ulos, vaikka olin alunperin maksanut etukäteen kahden yön majoituksesta. Olin päättänyt lähteä tänään jo Salzburgiin, joten metroilin West Bahnhofille. Kiertelin hieman alueella, mutta vähän enemmän itse asemalla kaupoissa. Olin ostanut kioskista lipun Westbahnin junaan, mutta lippuja saa ostettua myös netistä, tai suoraan junasta. Kioskista ostettaessa ei pysty maksamaan luottokortilla (pankkipuoli käy). Westbahn on se halvempi junayhtiö, ÖBB on huomattavasti kalliimpi. Maksoin Wien-Salzburg -lipustani 19,90e. Halvemmallakin saa, riippuen matkustusajasta/-päivästä. Westbahnin sivuilta www.westbahn.at näkee hintakalenterin.

Ystäväni Emilia saapui vastaan Salzburgin Hauptbahnhofille. Asunnolla odottikin heti viinitarjoilu, joten vietimme iltaa jonkin aikaa asunnnolla ennen ruokailua läheisessä Biergartenissa.

Pikkuhiljaa kohti Itävaltaa

Maanantai 10.5.

Salzburgiin moikkaamaan siellä kolme vuotta asunutta suomalaista kaveria ja jatkaa sieltä junalla Bratislavaan, johon lensi pari hyvää ystävää Suomesta.


10.5. Wien
Olin varannut aamulennon, joten majoituin lähempänä kenttää kaverin luona Järvenpäässä. Tulipahan testattua lähijunaa kentälle (5,10e, vaihto Tikkurilassa). Kentällä junalta T2:een siirtymiseen kannattaa varata n. 10 minuuttia.



Wienin kentällä erikoista oli, että matkatavarahihnalle käveltiin lähes koko kentän läpi. Usko meinasi loppua matkan varrella. Lähtiessä varmistin kavereille valmiiksi, mistä ostaa liput Bratislavaan lähtevään bussiin. Liput ostetaan suoraan kuljettajalta. Hinnaksi oli ilmoitettu 7.70e + 1e matkalaukku, mutta kaverit saivat matkan hintaan 5e. Matka-aika n. 45minuuttia. Itselle ensimmäinen matkakohde oli Wien, joten ostin infotiskiltä lipun CAT -junaan. Junamatka Wien Mitten asemalle kestää 16 minuuttia. Lippu maksaa 12e, tai meno-paluu 19e.

Wienin juna-/metroasemilla löytyi aina rullaportaat tai hissi, joten matkatavaroiden kanssa liikkuminen ei ollut ongelma. Hotellille kävellessä ihmettelin ihmisten vähyyttä. Turisteja ei koko matkan aikana näkynytkään massoittain. Hotellihuoneen sain heti, vaikka olin kohteessa jo ennen puolta päivää. Tutkailin kohteita ja sijainteja huoneessa hetken, kunnes ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Schönbrunnin linna, joka sijaitsee hieman kauempana (metromatkan päässä, ei siis mitenkään kaukana kuitenkaan). Linna toimi Maria Teresian kotina. Itse palatsin sisällä en käynyt, koska ulkopuolellakin riitti nähtävää. Kaikki oli suurta. Puutarhat, labyrintit, suihkulähteet. Ja näitä pääsi ihastelemaan ilmaiseksi. Palatsin takapihan ja kukkulalla sijaitsevan Gloriette -pylväsrivistön väliin mahtuu vielä Neptunuksen suihkulähde. Hyvin mahtuukin, massiivinen suihkulähde on monen askelen päässä linnalta. Aikaa linnan ja sen piha-alueen näkemiselle voi varata paljonkin, mutta itsellä aika Wienissä oli rajallinen, josta syystä jatkoin matkaani noin tunnin jälkeen.


Schönbrunnin linna

Näkymä Gloriettelle.


Glorietten pylväsrivistö

Stephansdom keskustan ytimessä

Illan hämärtyessä päädyin vielä ajelemaan metrolla Donau Inselille. En kuitenkaan hämärän vuoksi uskaltautunut kovinkaan kauas metroasemalta, terve järki puuttui peliin. Donau Inselin pitäisi olla mukava paikka vietellä kesäpäivää ja sieltä löytyy mm. ravintoloita.

Donau Insel vasemmalla

Kotimetroasemalta kävellessä sain vielä idean mennä kiertoreittiä hotellille. Löysin kivan kapean kujan. Tämän läpi käveltyäni huomasin nenän edessä nököttävän tulevan hotellini, Hotel Austrian. Tähän hotelliin olin tehnyt varauksen tulevalle viikonlopulle kavereiden kanssa.

Näkymä myöhemmin matkalla tulevan hotellin edustalta. Kuvassa Mozartin käyttämän kahvilan terassi.

Majoitus: Dan In´n Out 2 yötä 120e. Sis.aamupala

Kentältä: CAT-juna 16min Wien Mitten asemalle. Menolippu 12e, menopaluu 19e. Halvempiakin vaihtoehtoja löytyy, mutta tämä oli kätevä.