Aikainen lintu madon nappaa!
Monena päivänä agendalla ollut Tsukijin kalamarkkinat tuli tänään vihdoin ajankohtaiseksi. Täällä on anivarhain tonnikalahuutokauppa, johon nykypäivänä pääsee sisään vain 120 henkeä. Tämä tarkoittaa sitä, että innokkaimmat alkavat muodostaa jonoa jo klo 4:00 aamulla. Koska pääsy tähän tapahtumaan oli epävarmaa, emme edes yrittäneet päästä huutokauppaosuuteen. Hieman myöhäisempi herätys riitti ja olimme markkinoilla yhdeksän jälkeen aamulla. Markkinat ovat avoinna vain klo 9-11, joten kovin myöhään käyntiä ei kannata jättää.
Markkinoilla sai maistella mereneläviä erilaisissa muodoissaan. Uskaltauduimme maistelemaan mm. minisardiineja, lonkeroita mausteliemessä sekä (ymmärtääksemme) mustekalaa. Tarjolla olisi ollut myös heinäsirkkoja, mutta siihen ei rohkeus riittänyt. Eräs setä kaupitteli kovasti maustesoossia. Maistoimme soossia ja ostimme pussukat. Mies näytti kännykästään valokuvia turisteista, jotka ovat hänen kanssaan asioineet. Kuvia oli useista eri kansallisuuksista, hän oli lisännyt kuvaan tiedon maasta, josta henkilöt olivat. Myös meidät ikuistettiin maustepussukoiden kanssa :) Söimme myös todennäköisesti elämämme tuoreimman sushiaterian markkinoiden ruokakujalla. Japaniin kuulemma tulee paljon mm. tuontitonnikalaa, mutta haluamme uskoa syöneemme vastapyydettyä kalaa.
Eräässä puodissa myytiin japanilaista keramiikkaa. Täältä lähtikin mukaan ostoksia. Liina osteli astiastoa ja itse ostin teekannun. Heavy shoppingin vuoksi pitikin tehdä varikkokäynti hotellilla, jotta saatiin tavarat käsistä. Hotellilta metroon ja huolellisesti suunnitellulle piknikille Shinjuku Gyoeniin pikku skumppapullon ja ison oluttölkin kanssa. Oijoi! ...Vaan ei. Portilla olikin kielto, ettei puistoon saa viedä alkoholijuomia ja laukkuja tarkisteltiin ennen puistoon menoa. Jäätiinpä sitten puiston edustalle pussikaljalle :D No, vieressä näytti olevan muutama muukin samalla asialla.
Juomien tyhjettyä jatkettiin itse puiston puolelle. Tsekattua tuli kasvihuone sekä englantilainen & ranskalainen puutarha. Voin sanoa, että surkeampaa puutarhaa kuin tuo ranskalainen en ole juuri nähnyt muuta kuin omalla takapihalla. Englantilainenkin oli vain suuri, kuihtunut ruohokenttä. Ranskalaisella puolella oli jättiläismäisiä, kuolleen näköisiä puita. Varmasti eri vuoden aikaan hieman vaikuttavamman näköisiä :) Näkemättä jäi japanilainen puutarha, heh!
Jäimme piknikkailemaan täyteen kukoistukseensa puhjenneiden kirsikkapuiden alle ja kirjoittelemaan postikortteja. Näin mentiin, kunnes puistoa alettiin sulkea. Tarkoitus oli vielä käydä katsomassa japanilaiset teetuvat. Filmailimme kovasti ensimmäistä mökkiä veden äärellä ja poistuimme onnessamme sulkeutuvasta puistosta. Jossain näillä main saatiin repeillä, kun Liina luki, että emme edes olleet nähneet ensimmäistäkään japanilaista teetupaa, vaan napsimme kuvia jostain taiwanilaisesta mökistä. Huonot turistit, pthyi! :D
Noo, tästä oli hyvä jatkaa hyvin suunniteltua päivää Odaiban saarelle miehittämättömällä näköalajunalla. Pääsimme jo asemalle saakka, kunnes totesimme kellon olevan taas niin paljon, ettei saarta ollut järkeä sisällyttää tämän illan ohjelmaan. Suunnitelma vaihtuikin kotihoodimme Shimbashin alueeseen tutustumiseen. Syötiin kiinalaisessa, jossa oli onneksi kuvat menussa. Mitään länsimaalaisia kirjaimia ei menussa nimittäin näkynyt. Tämän jälkeen etsiskelimme hyvää pubia, jossa nautiskella pari. Näin päädyimmekin Bar el Amigoon.
Pienen pieni pubi, jossa oli kaksi asiakasta istumassa tiskillä, erillään. Nainen ei osannut juurikaan englantia, mutta alkoi kysellä kiinnostuneena, mistä tulemme. Keskustelua virisi enemmänkin, kun myös baarimikko yritti osallistua. Miesasiakas osasi melko hyvin englantia ja tästä saikin alkunsa unohtumaton ilta Tokiossa. Tai ylipäänsäkin. Joukkoon tuli vielä liittymään yksi vanhempi mies sekä loppuillasta myös hauska, iloinen ja käheä-ääninen pikkumummeli. Kaikille baariin saapuneille esiteltiin heti meidät ja että olemme Suomesta. Mummeli esiteltiin meille nimellä Big Mama. Big Mama ei puhunut sanaakaan englantia, mutta hän kuulemma halusi tarjota meille illan omistamassaan karaokebaarissa. Välillä hän hävisi jonnekin ja palasi taas takaisin. Yritimme Liinan kanssa tilailla opaskirjojen avulla juomia japaniksi. Ilmeisen ymmärrettävästi osasimme kertoa baarimikolle myös, että olen allerginen omenalle, sillä nenän eteen tuotu omenalajitelma sai tilalle mansikkalajitelman. Nami!
Nainen esitteli itsensä Mizukiksi ja miestarjoilija Kenjiksi. Miesasiakkaan nimeä emme oppineet muistamaan. Hän ja Mizuki kuitenkin lähtivät viemään meitä Big Maman karaokebaariin tien toiselle puolelle. Baariin mentiin porttikongista, rappuset ylös ja hissillä ylemmäs. Ei siis paikka, johon olisi voinut vahingossa itsekseen eksyä. Mestassa oli menoa ja kaikille siellä olijoille oli jo kerrottu tulostamme. Big Mama tarjosi naposteltavaa sekä juomaa. Hän myös laittoi meidät laulamaan karaokea. Länsimaisesta musiikista ei tuoreimpia hittejä hirveästi löytynyt, mutta laulettua tuli Abbaa, Backstreet Boysia ja Lady Gagaa. Miesasiakas edellisestä baarista lauloi meille biisin sakurasta. Tarjoilijana paikassa toimi transvestiitti. Aivan uskomaton maailma tämä pieni karaokepaikka :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti