torstai 1. maaliskuuta 2018

Karibian auringosta Suomen vesi- ja räntäsateeseen

22.12. Perjantai.

Lähtöpäivä :(
Pakkailut pakattua tuli syötyä lounas hotlalla, jonka jälkeen nautittiin viimeiset auringot rannalla.

Ennalta varattu bussikyyti myöhästyi tunnin verran. Koska tekstiviestien kulku Kuubassa on epävarmaa, sain matkatoimistolta viestin aiheesta 10min ennen bussin saapumista. Osa matkustajista ei saanut viestiä lainkaan. Bussin myöhästyminen ei haitannut, koska myös lento oli tunnin myöhässä.

Havannan kenttä on todella pieni suurkaupungin kentäksi. Ovista sisään astuessa alkaa suoraan jonotus check-iniin. Check-inin jälkeen siirrytään viereen passintarkastukseen,jossa turistikortti otetaan pois. Suoraan tämän jälkeen on turvatarkastus (vähän sinnepäinen, mm. nesteitä ei tarvinnut ottaa pois laukusta, tai vyötä housuista, läpivalaisua varten).

Turvatarkastuksen jälkeen alkaa suoraan odotusaula. Reunoilla on muutama kauppa ja myös yksi kahvila löytyy. Loput CUCit voi vaihtaa vielä tässä vaiheessa takaisin euroiksi.


Kentältä ei lähde monia lentoja. Kaikki kolme porttia A, B, C, ovat näkyvissä samasta odotustilasta, eikä lähtötauluissa näy kuin muutama kohde.


Lento kotiin oli niin lähellä joulua, että Finnair otti tästä kaiken irti. Lentoemännät olivat vastaanottamassa matkustajia tonttulakit päässä ja kapteeni teki mitä hauskimmat kuulutukset, alkaen toivotuksella: "Tervetuloa rekiretkelle!" Yölentona toteutetun lennon osalta saatiin lohdutuksen sanat: "Eipä tuolla Atlantin yllä mitään nähtävää olekaan." ja turbulenssista varoiteltiin hienovaraisesti tyyliin:"Mennään yhden suihkuvirtauksen läpi ja toisen kyydillä."


Kone laskeutui ainoastaan puoli tuntia myöhässä, eikä suihkuvirtauksien läpi tunkeminen tuntunut lainkaan kummemmalta. Laukut saatiin etunenässä, harvinaista! Go Parkingin auto saapui samantien noutamaan meitä terminaalin edestä, tätä firmaa voin suositella yhden kokemuksen perusteella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti