Aamuherätys puoli kuudelta ja loppuja kamoja pakkaamaan. Aamupalaa sai klo 6 alkaen, joten kävin hakemassa vähän jotain mutusteltavaa huoneeseen pakkaamisen oheen. Ruoka jo maistuikin. Pyysin respaa tilaamaan taksin viemään meidät Poroyn asemalle, josta juna Aguas Calientesiin lähtisi. Homma toimi taas paremmin kuin hyvin ja ulos lähtiessä taksi karautti jo portille. Matkaa Poroyn asemalle on ajallisesti noin 20 minuuttia, ainakin niin varhain aamusta (lähtö oli 06.45). Matka eteni vuorten reunamaa pitkin, ensin noustiin lisää ylöspäin, jonka jälkeen vähän laskeuduttiin. Poroy on Cuscoakin korkeammalla.
Asemalta löytyy kahvila sekä erittäin siistit wc:t, joissa oli jopa paperia. Pienestä oppii olemaan iloinen :D Paperi oli jopa paksua.
Vaikka olin sähköpostitse varmistanut PeruRaililta, miten toimia matkatavaroiden kanssa, ei asemalla tarvinnut tehdä mitään poikkeavaa. Alkuohjeistus oli, että mikäli on matkalaukkuja, niille tulisi varmistaa paikka junasta etukäteen. Kun varasin laukuille myös kyydin, tuli vahvistus, että laukut ok, tulkaa asemalle 40 minuuttia ennen junan lähtöä ja näyttäkää tämä sähköposti asemalla. Laukut turvamerkitään. Mitään ei siis kuitenkaan tarvinnut tehdä, laukut sai viedä junaan ihan normaalisti itse ja ne jätettiin vaunun alkuosaan, kuten missä tahansa muuallakin.
Junajonossa meille alkoi jutella kiinalaisnainen, joka oli tunnistanut suomen kielen. Hän puhui itsekin sujuvaa suomea, mikä oli hämmentävää. Ei olla törmätty yhteenkään suomalaiseen sanaan koko reissulla, mutta yhtäkkiä törmätään suomea selkeästi puhuvaan kiinalaisrouvaan. Mikäs sen hauskempaa, mutta kerrassaan hämmentävää :D Hän oli työskennellyt Helsingissä Nokialla, mutta nyt asunut pari vuotta jo Pekingissä. Suomea hän ei ollut käyttänyt koko kahden vuoden aikana lainkaan, mutta hyvin tuli muistista. Hänen matkareittinsä oli vienyt Losin kautta Meksikoon, jossa hän oli viettänyt viikon.
Aguas Calientesiin on Poroyn asemalta ymmärtääkseni neljä eri junavaihtoehtoa turisteille. InkaRail liikennöi lähinnä Ollantaytambon ja Aguas Calientesin väliä, mutta siltä löytyy ainakin yksi reitti per päivä välille Poroy-AC. InkaRailin lisäksi väliä liikennöi PeruRail. PeruRaililla on kolme eri tasoista junaa matkalle. Expedition on edullisin vaihtoehto, Hiram Bingham taas todellinen ökyjuna valkoisine pöytäliinoineen. Jos suurpiirteisiä hintoja mainitsen (hinnat ovat viime aikoina nousseet nopeasti), niin InkaTrain maksaa noin 120e meno-paluu.
PeruRailin Expedition maksaa n. 150e (meno-paluu), Hiram Bingham n. 700e (!!). PeruRaililta löytyy myös kolmas vaihtoehto, Vistadome, jolla otimme meno-paluun. Junista voi ottaa myös yhdistelmiä, mutta aikataulujen vuoksi Vistadome sopi meille, eikä se ollut hinnaltaan juurikaan Expeditionia kalliimpi. Vistadome maksoi meille 170e meno-paluuna. Hintahan on joka tapauksessa törkyhinta maan hintatasoon nähden, eikä matkaakaan tule kuin 86km. Mutta AC:iin pääsee vain junalla, joten sillä on hyvä rahastaa. Hinnat ovat kuitenkin parissa vuodessa tuplaantuneet, näin olin ennen lippujen varausta ymmärtävinäni.
Vistadome tarjosi välipalan (leipä, virvoitusjuomia, hedelmiä) ja hyvät näkymät. Myös katossa on ikkunat, mikä lisäsi näkyvyyttä vuorten keskellä. Satuimme A-vaunun paikoille 45 ja 46, mikä tarkoitti, että olimme ensimmäisen vaunun ensimmäisillä paikoilla, vasemmalla puolella. Vasen puoli on halutumpi puoli, kun suuntana on Aguas Calientes. Raiteet seurailevat Urubamba -jokea, joka jää vasemmalle puolelle tarjoten upeita maisemia. Toisaalta, oikealle puolelle jäivät mm. lumihuippuiset vuoret, eivätkä maisemat omasta mielestä silläkään puolella kalvenneet millään lailla.
Junamatka itsessään oli jo oman elämän huippuhetkiä reissaamisen saralla.
Mukava seurata, kun kuiva vuoristo vaihtuu yhtäkkiä sademetsänäkymään. Muutos tapahtuu tosiaankin yhtäkkiä. Jossain vaiheessa ruskean vuoren takaa paljastuukin täysin kasvillisuuden peittämä vuori. Juna jopa pysäytetään tätä varten ja maaston muuttumisesta sademetsäksi tehdään erillinen kuulutus. Kuulutuksia tehdään muutama muukin matkan aikana, kerrotaan historiallisesti tärkeistä kohteista, tai luonnon hienouksista, jotka sillä hetkellä näkyvät ikkunasta. Heti Poroyn asemalta lähtiessä aletaan laskeutua alemmas laaksoon. Yhdessä kohtaa laskeuduttiin siksakkina 40metriä. Juna ajoi ensin toisten raiteiden ohi ja peruutti sitten näille toisille raiteille, jotka menivät rinnettä alas. Tämän jälkeen raiteita vaihdettiin vielä kerran, jonka jälkeen juna jatkoi eteenpäin 40 metriä alempana. Matkaa taitettiin upeiden, korkeiden vuorien välissä.
Aguas Calientesin asemalta oli hankala löytää ulos, sillä uloskäynti portista tuo matkaajan suoraan turistitorille. Tiukka käännös oikeaan tuo kuitenkin kadulle.
Hotellille saavuttaessa varaustamme ei tuntunut löytyvän. Huone saatiin jonkin ajan päästä, mutta oli selvää, ettei varauksemme ollut voimassa. Kerroin, millaisen huoneen olimme varanneet. Parveke oli mainittu varauksessa, meille sitä ei nyt tullut, mutta ei huono huone näköaloiltaan lainkaan. Päätyhuone, joten eiköhän tämä pidetä. Ainoa hotelli koko matkalla, jonka etukäteisveloituksesta ei oltu varmoja :D
Tavoitteena oli jo Cuscossa syödä marsua, mutta koska kunto oli siellä niin huono, se jäi. Marsu kuitenkin yhä mielessä marssin pitkin Aguas Calientesia ja marsuhan se päätyi lopulta myös lautaselle. Ravintolassa oli mukava, englantia puhuva tarjoilija, joka kehotti kuvaamaan uunia, jossa ruoat valmistetaan. Pyysin kertomaan, kun oma marsu menee sinne ja otin kuvia, kun näin kävi. Lautasella oli perunaa, sipulia, tomaattia ja viiteen osaan leikattu marsu, eli cuy. Kysyin ohjeita syömiseen. Kaiken kuulemma voi syödä, mutta tarjoilija itse ei koskaan syö päätä. Selvä. Ensimmäistä keskipalaa tarkastellessa en löytänyt oikein mitään syötävää. Pelkkää nahkaa. Takapäästä löytyi lihaa, mutta ensimmäisen palan mukana suuhun osui kasa pieniä luita. Jos minulle oli nähtävyys kokonainen marsu lautasella, olin itse ravintolan työntekijöille nähtävyys kokonaista marsua syövänä turistina. Tarjoilija vinkkasi syömään sen käsin. Minä söin. Maku oli ok, itse asiassa alaosaan laitetut mausteet olivat hyvinkin maukkaita. Syömistä oli kuitenkin todella vähän ja syöminen oli hankalaa. Nahkan kuulemma voi syödä, mutta pinnassa oli sen verran karvaa, ettei se itselle oikein maistunut. Kylkiluut olivat niin pienet ja tiheät, etten keksinyt tapaa saada syötyä lihaa niiden välistä. Periaatteessa syötyä tuli lihat jaloista. Tekstuuri oli hankalan sitkeä. Makuna marsua ei kuitenkaan tarvitse pelätä, rohkeasti lautaselle vaan. Jos idea kokonaisesta marsusta etoo, mutta haluaisi silti testata, saa sitä myös pienempinä paloina.
Kyselin tarjoilijalta, mistä ruoka Aguas Calientesiin tulee ja missä muodossa. Salaa toivoin, että esimerkiksi kanat ja marsut saapuisivat kylään elävinä. Näin ei kuitenkaan ole, eikä kylässä kasvateta myöskään mitään eläimiä. Kaikki tuodaan junalla kylmäpakattuna (ei pakastettuna). Tämä selittää myös hinnat, kaikki AC:ssa maksaa enemmän, koska kaikki on tuontitavaraa, kananmunista kahviin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti