torstai 21. joulukuuta 2017

Santa Claran huijari

18.12. Maanantai

Nonni. Siirtymäpäivä Santa Clarasta Varaderoon ja nyt se iski: huijari, joka vaikutti matkantekoon.

Hyvän aamupalan jälkeen pakkaukset ja autolle. Pikainen tarkistus, että auto on säilynyt kunnossa hotellin ulkoparkkiksella. Hyvältä näyttää, vamos!

Ensimmäinen ajo-ohje: käänny oikeaan. Ei pysty, täynnä kuorma-autoja. Ei ongelma, kierretään toista reittiä. Vähän kiertoa, koska kadut kaupungeissa ovat usein yksisuuntaisia, joka toinen toisinpäin.

Santa Claran katuja oli ehditty ajella hotellilta vajaa pari kilometriä, kun fillaristi alkoi huikkailla, mihin ollaan menossa ja Varadero on tuohon suuntaan. Miten kivaa, oli vain ystävällinen, ei halunnut mitään. Hetki eteenpäin ja huomattiin, että repsikan puolelta kuuluu kummaa ääntä. Samalla toinen fillaristi osoitteli jotain. Arvattiin heti; rengas. Pysähdyttiin renkaan vaihtoon. Huomattiin, että renkaan venttiili oli poissa. Fillaristi auttoi vähän turhankin näppärästi ja kertoi, että viiden korttelin päässä on korjaamo. Ei kuunneltu, alettiin vain vaihtaa rengasta. Fillaripoju katosi vain palatakseen kohta takaisin. Pyyteli korjaamolle. Sanoin, ettei voida ajaa tyhjällä renkaalla mihinkään. Poitsu tuli vaihtohommiin mukaan. Seisoin skeptisesti vieressä tsekkailemassa, ettei kamat häviä autosta (siirrettiin ne itse asiassa auton takapenkille aika alussa) ja ettei poitsu tee vippaskonsteja rengasta vaihtaessa. Vaihdon jälkeen poitsu alkoi osoitella uutta rengasta ja siinä ollutta "vikaa", eli jotain nyppyä. Ja taas tuli kutsu korjaamolle, koska rengas ei kestä kuin "viitisen kilometriä." Tässä vaiheessa pidettiin päämme ja kerrottiin, että pakko ajaa suoraan tankille (totta, bensavalo paloi) ja tiedetään, mistä aseman löytää. Annoin varulta poitsulle n. 2CUC avusta. Naama näytti juuri siltä, että voihan kettu. Kaasuteltiin pois ja alettiin analysoida tilannetta keskenämme. Tultiin siihen tulokseen, että risteyksessä auton viereen tullut huutelija oli harhauttaja ja samalla toinen ehti irrottaa venttiilin, tai että venttiiliä oli alustavasti käpälöity jo hotellin ulkoparkissa. Sen jälkeen oli kova yritys saada meitä pajalle huijattavaksi. Rengasrikoista autovuokraamo oli suoraan meitä varoittanut ja kertonut, että korjauksen hinta tulee aina sopia etukäteen ja se ei voi olla enempää kuin 5CUC. Pyydetty on kuulema jopa 100CUC.

Jeejee, venttiili mäni.

Renkaan vaihtoa fillaristin kanssa.

No, rengas oli rikki, sille ei voitu mitään ja eriparivararenkaalla mentiin. Joka tapauksessa oli pakko pysähtyä seuraavalle huoltsikalle tankkaamaan, toivottiin vain, että alkuperäinen rengas olisi tarpeeksi ehjä täytettäväksi ja että rahat riittäisi. Asema oli onneksi nimensä mukaisesti huoltoasema, joten saatiin apua. Venttiilin korjaukseen tarvittavat osat näyttivät kuuluvan jo aseman työntekijän vyölaukun vakiovarustukseen. Rengas saatiin kuntoon ja siihen ilmaa. Vaihdettiin vielä korjattu alkuperäinen rengas paikoilleen ja vararengas pois ja saatiin jatkettua matkaa. Kehuttiin keskenämme, miten kaunis tapa huijata turistia :D Rengasta ei rikota, venttiili on korjattavissa edullisesti (ei menetä 200e takuumaksua autosta). Toki, jos huijaukseen täysin lankeaa, takkiin ottaa hienosti. Oma tappio oli rahallisesti n.7CUC (~6.5e, josta suurin osa oli pelkkää tippiä huoltamon miehelle), mutta enemmän olin huolissani ajallisesti, koska auto tuli palauttaa Varaderoon klo 16 mennessä. Onneksi oli otettu varoaikaa 1h matkan tekoon yllätysten varalta.

Ehdittiin heittää kamat hotlalle Varaderon alkupäähän ja tankata tankki täyteen, autoa oltiin palauttamassa 10min ennen ajan täyttymistä. Selostettiin tapahtumat rehellisesti. Venttiili varastettiin, rengas korjattiin. Tapahtumat aiheuttivat pään pyörityksiä myötätunnosta, that's it. Saatiin kuulla, että tämänkaltaiset huijaukset/huijausyritykset ovat yleisiä juurikin Santa Clarassa ja Cienfuegosissa.

Rahaakin reissulta jäi huikeat 8CUC, joten kaikkihan meni lähes putkeen :D Ensi kerralla ehkä vähän reilummin valuuttaa mukaan. Muutama yllätys ja yhtäkkiä huomaa olevansa vailla valuuttaa.

Beatles Barin kautta hotellille buffetiin. Täytyy sanoa, että muualla käytyä alkoi buffetin ruoka maistua entistä paremmalle. Kaikkea ei aina ole (esim. tänään juustosiivuja), mutta valinnan varaa on paljon ja ruoka on hyvää, vähintään turvallista. Matkan varrella ostettiin niin epämääräistä ruokaa, ettäh. Eräällä pysähdyspisteellä hodarikojusta sai vain voileipägrillin näköisellä laitteella lämmitettyä patonkia kinkkusiivuilla. Leipiä käsiteltiin samoin sormin kuin rahaa (no, tätähän nyt tapahtuu vähän kaikkialla), kärpäset käpsivät leipien päällä ja vaihtorahat sai paikallisessa valuutassa (CUP vs CUC). Ja ah, ihana päästä "kotiin" vessaan, jossa on istuinrinkula ja joka vetää. Ja jossa on valmiiksi paperia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti